Seurakuntavaalit 2026
Seurakuntavaaleissa pääset vaikuttamaan oman seurakuntasi ja samalla usein myös asuinalueesi tulevaisuuteen. Kun äänestät tai asetut ehdolle, olet edustamassa arvojesi mukaista toimintaa.
Seurakuntavaalit ovat aina paikalliset vaalit. Seurakuntalaisten joukosta valittavat luottamushenkilöt ovat Outokummun ja Polvijärven seurakunnan tärkeä strateginen tukijoukkue. He suunnittelevat ja linjaavat Outokummun ja Polvijärven seurakunnan toimintaa ja taloutta oman nelivuotiskautensa ajan, mutta usein myös kauemmas eteenpäin katsoen
Seurakuntavaaleja ei järjestetä Outokummun ja Polvijärven seurakunnassa
Ehdokasasettelu päättyi 15.9.2026 klo 16.
Seurakuntaan jätettiin määräpäivään mennessä yksi valitsijayhdistyksen lista, jossa on tarvittava määrä kirkkovaltuuston jäseniksi vaalikelpoisia ehdokkaita.
Vaalilautakunta on todennut kokouksessaan, että kyseessä on kirkkojärjestyksen 9 luvun 48 §:n mukainen tilanne, jolloin äänestystä ei panna toimeen.
Seurakunnassamme EI TOIMITETA 15.11.2026 seurakuntavaaleja, joissa valitaan kirkkovaltuusto vuoden 2027 alusta alkamaan.
Seurakuntien ennakkoäänestys on kuitenkin pidettävä 3.–7.11.2026 aikana.
Voit äänestää ennakkoon kaikissa Suomen ev.lut. kirkon seurakuntien ennakkoäänestyspaikoissa.
Äänioikeus on kaikilla 16 vuotta täyttäneillä kirkon jäsenillä.
Seurakuntavaalit pähkinänkuoressa
Seurakuntavaalit ovat ennen kaikkea paikalliset vaalit, joissa seurakuntalaisten joukosta valitaan henkilöt linjaamaan toimintaa ja budjetointia seuraavalle nelivuotiskaudelle.
Mitä luottamushenkilöt tekevät?
hteistyötä seurakunnan kirkkoherran ja muiden työntekijöiden kanssa.
Luottamushenkilöt päättävät monista tärkeistä asioista, jotka koskevat seurakunnan toimintaa, taloutta ja hallintoa. He päättävät esimerkiksi:
- seurakunnan kirkollisveroprosentista, talousarvioista ja monista muista talousasioista
- rakennushankkeista
- avustuksista
- monista työntekijävalinnoista ja uusista viroista
- seurakunnan toiminnan painotuksista
- seurakunnan tilojen käytöstä.
Luottamushenkilöillä on äänioikeus hiippakunnan piispanvaalissa ja hiippakuntavaltuustovaalissa. He voivat äänestää myös kirkolliskokousvaalissa eli he pääsevät valitsemaan päättäjiä kirkon ylimpään päättävään elimeen. Kirkolliskokous päättää esimerkiksi kirkon oppiin liittyvistä kysymyksistä ja koko kirkon taloudesta.
Vaalit?
Outokummun ja Polvijärven seurakunta on taloudellisesti itsenäinen ja siellä toimitetaan vaalit. Vaaleja varten kerätään ehdokaslistat.
Vaaleissa valitaan kirkkovaltuuston jäsenet luottamushenkilöiksi.
Kirkkovaltuusto johtaa itsenäisen seurakunnan toimintaa.
Äänestyslippu on valkoinen.
Kuka voi asettua ehdolle?
Ehdolle voi asettua seurakunnan konfirmoitu jäsen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä.
Kuka voi äänestää?
Voit äänestää seurakuntavaaleissa, jos olet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja täytät 16 vuotta viimeistään vaalipäivänä 15.11.2026. Rippikoulua tai konfirmaatiota ei edellytetä.
Pieni sanasto
Perustamiskirja
Perustamiskirja on asiakirja, joka osoittaa, että joukko seurakunnan jäseniä on päättänyt perustaa valitsijayhdistyksen, jotta se voi asettaa ehdokkaita seurakuntavaaleihin.
Valitsijayhdistys
Ehdokkaita voi asettaa valitsijayhdistys, johon kuuluu vähintään 10 seurakunnan äänioikeutettua jäsentä.
Äänestä ennakkoon
Ennakkoäänestys järjestetään seurakunnassa (ti-la) 3.–7.11.2026
Ulkopaikkakuntalaiset voivat käydä ennakkoäänestämässä oman seurakuntansa (muun kuin Outokumpu tai Polvijärvi) vaaliehdokasta.
Mihin seurakuntaan kuulun?
Kuulut seurakuntaan, jonka alueella kotikuntasi on. Kotikunta tarkoittaa pääsääntöisesti sitä kuntaa, jossa Suomessa vakituisesti asuva henkilö asuu ja jossa hän on kirjoilla.
Ennakkoäänestää voi missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa Suomessa. Voit kuitenkin äänestää vain oman seurakuntasi ehdokasta. Vaalipäivänä voit äänestää vain oman seurakuntasi äänestyspaikassa.
Jos olet muuttanut uuden seurakunnan alueelle 15.8. jälkeen, käytät äänioikeutta vanhassa seurakunnassasi.
Hakupalvelu löytää seurakuntasi antamasi osoitteen perusteella.
Ennakkoäänestä missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa Suomessa
Voi äänestää ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa Suomessa. Tarkista paikat ja aukioloajat ennen kuin lähdet äänestämään.
Voit antaa äänesi vain oman seurakuntasi ehdokkaalle. Muista tarkistaa ehdokkaasi numero.
Jos olet saanut ilmoituskortin äänioikeudesta, ota se mukaan ennakkoäänestykseen. Voit äänestää myös ilman sitä. Henkilöllisyystodistus tarkistetaan äänestyspaikassa.
Ennakkoäänestyspaikat tulevat tähän.
Äänestä vaalipäivänä seurakunnassasi
Vaalipäivä on sunnuntai 15.11.2026. Äänestyspaikka on avoinna kello xx–xx (lisätään). Voit äänestää ainoastaan oman seurakuntasi äänestyspaikassa.
Muistathan ottaa henkilöllisyystodistuksen mukaasi äänestyspaikalle.
Vaalipäivän äänestyspaikkana on Polvijärven kirkko (Pappilantie 2).
Kotiäänestys
Jos kykysi liikkua tai toimia on rajoittunut niin, ettet pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, voit äänestää ennakolta kotona (kotiäänestys) siinä seurakunnassa, jonka äänioikeutettujen luetteloon sinut on merkitty.
Lääkärintodistusta tai muuta tarkempaa selvitystä kotiäänestyksen edellytyksien täyttymisestä ei tarvitse esittää. Oma tai läheisen arvio tilanteesta on riittävä.
Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja, jos hänet on merkitty kyseisen seurakunnan äänioikeutettujen luetteloon.
Kotiäänestys voidaan yleensä toimittaa, vaikka seurakunnan äänioikeutettujen luetteloon äänioikeutetuksi merkitty äänestäjä asuisi esimerkiksi naapuriseurakunnan alueella sijaitsevassa hoitolaitoksessa.
Kotiäänestykseen ilmoittautuminen
Kotiäänestykseen tulee ilmoittautua kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään ennakkoäänestyksen alkamista edeltävänä perjantaina eli 30.10.2026 ennen kello 16 mennessä.
Kotiäänestykseen ilmoittaudutaan sen seurakunnan kirkkoherranvirastoon tai seurakuntatoimistoon, jonka äänioikeutettujen luetteloon henkilö on merkitty äänioikeutetuksi. Ilmoittautuminen tulee tehdä kirjallisesti tai puhelimitse. Ilmoitus voidaan tehdä myös sähköpostilla. Kirjallinen ilmoitus voidaan tehdä käyttäen tarkoitusta varten laadittua lomaketta, jota on saatavilla kirkkoherranvirastossa tai seurakuntatoimistossa.
Lisätietoja kotiäänestyksestä saat seurakuntasi kirkkoherranvirastosta tai seurakuntatoimistosta.
Voinko äänestää ulkomailla?
Kirkkolain mukaan äänioikeus seurakuntavaaleissa on niillä kirkon jäsenillä, joilla on kotikunta Suomessa.
Jos asut ulkomailla, mutta sinulla on kotikunta Suomessa, on ennakkoäänestyksen aikana mahdollista äänestää minkä tahansa seurakunnan ennakkoäänestyspaikassa Suomessa. Ennakkoäänestystä ei järjestetä Suomen rajojen ulkopuolella.
Ehdokkaat
Alustavat tiedot julkaistu 16.9. Vahvistetut tiedot julkaistaan 15.11. klo 20 jälkeen.
Ehdokkaat Outokummun ja Polvijärven seurakunnassa
Niina Pekkanen
Matti Honkavaara
Leila Sirviö
Veikko Kettunen
Erkki Romppanen
Jukka Heikkinen
Jari Utriainen
Päivi Walling
Paavo Tanskanen
Luka Poutiainen
Sari Nevalainen
Kari Riikonen
Maarit Räsänen
Eino Tikkanen
Liisa Pakkanen
Leena Kettunen
Saarakaisa Riikonen
Äänestyspaikat ja aukioloajat
Ennakkoäänestys
Outokumpu (Outokummun kirkon toimisto, Kummunkatu 19)
ke 4.11. klo. 09.00 – 16.00
pe 6.11. klo. 09.00 – 16.00
la 7.11. klo. 12.00 – 18.00
Polvijärvi (Polvijärven pappilassa, Pappilantie 6)
ti 3.11. klo. 09.00 – 16.00
to 5.11. klo. 09.00 – 16.00