Siirry sisältöön

Musiikki

Luterilainen kirkko on sanan ja sävelen kirkko. Säveltaide tukee seurakunnan tilaisuuksien hengellistä luonnetta ja välittää sanomaa. Se myös luo yhteyttä yhdessä laulavan kirkkokansan välille. Seurakunnallisen elämän keskus on viikoittainen jumalanpalvelus.

Outokummun kirkon urkuparvi
Polvijärven kirkon urut
Kuusjärven kirkon urkuparvi

Laulakaa Jumalalle, soittakaa hänen nimensä kunniaksi, ylistäkää häntä. Herra on hänen nimensä, iloitkaa hänen edessään. (Psalmit 68:5)

Raamattu

Outokumpu kirkkokuoro

Outokummun kirkkokuoro perustettiin virallisesti v. 1945 ja sen ensimmäinen johtaja oli kanttori Toivo Wallin. Hän sai koottua joukon innostuneita laulajia ja niin aloitti kuoro toimintansa. Innostusta on riittänyt tähän päivään asti. Taloudellista tukea saamme Outokummun seurakunnalta. Outokummun kirkkokuoro on rekisteröity yhdistys, joka kuuluu Pohjois-Karjalan kirkkomusiikkipiiriin, joka on Suomen Kirkkomusiikkiliiton jäsen.

Kuorossa on nykyhetkellä 13 laulajaa. Kuoroa johtaa Outokummun kanttori. Kuoroharjoitukset pidetään keskiviikkoisin klo 16.15-17.45 Outokummun seurakuntasalissa. Harjoitusten alussa on äänenmuodostusta. Kirkkokuoron ohjelmisto on pääosin kolmiäänistä, monipuolista hengellistä musiikkia.

Kuoro palvelee messuissa ja muissa kirkollisissa tilaisuuksissa noin kerran kuukaudessa. Toimimme yhteistyössä seurakunnan muiden musiikkiryhmien kanssa. Kuorossa laulaminen on antoisa, virkistävä, terveellinen ja kehittävä harrastus.

Toivotamme tervetulleeksi mukaan kuorotoimintaan juuri sinut, laulunlahjan saanut. Aiempaa kuorokokemusta ei edellytetä.

Puheenjohtaja Veikko Kettunen
p. 0400 658 787

Sihteeri Tarja Utriainen

Lisätietoa Outokummun kanttorilta.

Päivälauluryhmä

Päivälauluryhmä perustettiin 2010. Ryhmä kokoontuu Outokummun seurakuntasalissa keskiviikkoisin diakoniaruokailujen yhteydessä, noin kerran kuukaudessa. Harjoituksista tiedotetaan kirkollisissa ilmoituksissa.

Ohjelmisto on yksiäänistä ja helposti omaksuttavaa. Lauluryhmä palvelee jumalanpalveluksissa muutamia kertoja syksyllä ja keväällä. Lauluryhmän yhtenä tarkoituksena on opetella uusia lauluja ja virsiä.

Ryhmä on kaikille avoin, eikä sido mihinkään. Olet tervetullut mukaan silloin kuin sinulle sopii – sinä, joka pidät yhdessä laulamisesta mukavassa seurassa!

Lisätietoa kanttorilta.

Kieroutuneet Päivänsäteet

Tykkäätkö laulaa ja soittaa porukalla?

Kieroutuneet Päivänsäteet on juuri sinua varten. Ohjelmisto on pääasiassa kevyttä hengellistä musiikkia, ja osallistumme messuihin ja muihin seurakuntatilaisuuksiin. Ryhmä kokoontuu keskiviikkoiltaisin klo 18 Outokummun seurakuntasalissa. 

Lisätietoja kanttorilta.

Polvijärvi Musiikkiryhmät ja kuorot

Viikottain kokoontuvia musiikkiryhmiä seurakunnassamme on tällä hetkellä kaksi. Musiikkiryhmät esiintyvät jumalanpalveluksissa ympäri vuoden.

Gaudium-kirkkokuorossa syvennymme monipuolisesti hengelliseen kuoromusiikkiin. Gaudium harjoittelee Polvijärven seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo 18.30-19.45.

Ilonpisarat-laulukuorossa lauletaan yksi- että moniäänistä helposti omaksuttavaa kuoromusiikkia. Ilonpisarat kokoontuu torstaisin klo 13 Polvijärven seurakuntatalolla.

Polvijärven Lapsikuoro on tarkoitus perustaa syksyllä 2026.
Ilmoittaudu tästä linkistä.
Mukana perustamassa on myös pitkän linjan kuoronjohtaja Tiina Korhonen.

Viikottain kokoontuvien ryhmien lisäksi meillä on hieno joukko vapaaehtoisia, jotka tulevat yksittäisinä avustajina tai projektiluontoisina ryhminä virkistämään jumalanpalvelusten musiikkeja.

Konsertteja on tarjolla varsinkin suurina kirkkopyhinä jouluna ja pääsiäisenä. Yhteislaulutilaisuuksista, lauluseuroista ja konserteista kerrotaan kirkollisissa ilmoituksissa.

Seurakunnassamme toimii myös jousisoitinyhtye Jouskarit. Jousisoitinyhtyeessä on tällä hetkellä kontrabasso, yksi viulu ja huuliharppu. Jousisoitinyhtyeeseen otetaan myös uusia soittajia.

Lisätietoa kanttori Ilarilta.

Musiikkityöstä vastaavat